Köpö Racing Team

Köpö Racing TeamKöpö Racing Team


Takaisin Arkisto -sivulle

Laakeripilkki 2013

Kaikkien aikojen 11. Köpö Racing Teamin järjestämä Laakeripilkki oli ohjelmassa pitkäperjantaina 29. maaliskuuta. Tapahtuman näyttämönä toimi viime vuoden tapaan Saarijärven Kolkanlahden Ahvenlampi.

Laakeripilkkiin osallistui tänä vuonna 42 kilpailijaa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko kilpailun ajan, joten olosuhteet olivat pilkkijöiden kannalta ihanteelliset, mutta valitettavasti kalat eivät tästä pitäneet, sillä saalis jäi kautta aikojen heikoimmaksi. Viime vuonnakaan ahti ei ollut antelias, mutta nyt oli vielä heikompaa. Siitäkin huolimatta parhaat erottuivat ja palkinnot saatiin jaettua. Sen verran huonosta saaliista otetaan opiksi, että ensi vuonna Laakeripilkki järjestetään jossain muualla kuin Ahvenlammella.

Miesten sarjassa voiton vei jälleen Turkka Nuuhkarinen, toisen sijan nappasi Hannu Valkeinen ja kolmanneksi sijoittui Sami Tuominen.

Naisten sarjassa ylivoimaisen voiton vei Satu Muittari. Riitta Kaikuranta ja Satu Väisänen ottivat seuraavat sijat.

Veteraanien sarjassa voiton otti jälleen kerran Raimo Tuominen ja toiseksi tuli Markku Salonvaara. Muut veteraanit jäivät ilman saalista, mutta Pirkko Tuominen oli onnekkain ja saavutti kolmannen sijan.

Nuorten sarjassa oli kolme osallistujaa, mutta saalista ei tullut kenellekään. Arvonnassa voitto osui Valtteri Väisäselle ja lasten sarjassa ensimmäinen oli Emilia Väisänen.

Suurimman kalan nappasi Raimo Tuominen ja sama mies saalisti myös pienimmän sintin.

Joukkuekilpailuun osallistui viime vuoden tapaan kahdeksan ryhmittymää. Parin vuoden tauon jälkeen Köpö Racing Team vei voiton 207 gramman yhteissaaliilla. Joukkueeseen kuuluivat Suvi Rasinkangas, Raimo Tuominen, Sami Tuominen ja Markku Salonvaara. 

Joukkuekilpailun toiseksi sijoittui Vastakierre, joka pääsi nyt palkintopallille vuoden 2008 jälkeen ensimmäisen kerran. Vuoden 2011 voittajajoukkue PajuMaja sijoittui kolmanneksi.

Laakeripilkin kutsu ja tarkemmat säännöt (436 kt)

Kartta tapahtumapaikalle

TULOKSET:

joukkuekilpailu PÖYTÄKIRJA yleiskilpailu / miehet g
1 Köpö Racing Team g 1 Nuuhkarinen Turkka 58
  Rasinkangas Suvi 0 2 Valkeinen Hannu 25
  Salonvaara Markku 78 3 Tuominen Sami 13
  Tuominen Raimo 116 4 Ristiaho Jami 0
  Tuominen Sami 13 5 Ketola Paavo 0
YHTEENSÄ 207 6 Tuominen Ville 0
2 Vastakierre g 7 Rutanen Pasi 0
  Korhonen Pasi 0 8 Välikoski Heikki 0
  Muittari Juha 0 9 Heinänen Tapani 0
  Muittari Satu 95 10 Rutanen Samu 0
  Nyrönen Harri 0 11 Nyrönen Harri 0
YHTEENSÄ 95 12 Nyyssönen Aku 0
3 PajuMaja g 13 Ruotsalainen Mika 0
  Heinänen Tapani 0 14 Karpiola Mika 0
  Heinänen Jukka 0 15 Nisonen Veijo 0
  Kaikuranta Riitta 36 16 Mustamäki Niko 0
  Valkeinen Hannu 25 17 Korhonen Pasi 0
61 18 Kippilä Tero 0
4 Toivottomat g 19 Saarinen Jaakko 0
  Kauppinen Karoliina 0 20 Muittari Juha 0
  Kauppinen Minna 0 21 Samanen Kai 0
  Nuuhkarinen Turkka 58 22 Lehtonen Mikko 0
  Ristiaho Jami 0 23 Heinänen Jukka 0
YHTEENSÄ 58 24 Kovanen Seppo 0
5 Pojasta polvi paranee g yleiskilpailu / naiset g
  Sirkkunen Teuvo 0 1 Muittari Satu 95
  Väisänen Aleksi 0 2 Kaikuranta Riitta 36
  Väisänen Satu 22 3 Väisänen Satu 22
  Väisänen Valtteri 0 4 Kauppinen Karoliina 0
22 5 Kauppinen Minna 0
6 Karpiola Racing g 6 Rasinkangas Suvi 0
  Karpiola Mika 0 7 Saarinen Katariina 0
  Kippilä Tero 0 veteraanit (yli 55 v) g
  Tuominen Pirkko 0 1 Tuominen Raimo 116
  Välikoski Heikki 0 2 Salonvaara Markku 78
YHTEENSÄ 0 3 Tuominen Pirkko 0
6 Lopen uupuneet g 4 Salonvaara Arja 0
  Mustamäki Niko 0 5 Korhonen Kristiina 0
  Nyyssönen Aku 0 6 Sirkkunen Teuvo 0
  Saarinen Katariina 0 7 Hellsten Siiri 0
  Samanen Kai 0 nuoret (yli 12- ja alle 18 v) g
0 1 Väisänen Valtteri 0
6 Arja Harakka ja lokinpojat g 2 Väisänen Aleksi 0
  Ketola Paavo 0 3 Rasinkangas Eetu 0
  Rasinkangas Eetu 0 lapset (alle 12 v) g
  Salonvaara Arja 0 1 Väisänen Emilia 35
  Tuominen Ville 0 suurin kala g
YHTEENSÄ 0 1 Tuominen Raimo 104
pienin kala g
1 Tuominen Raimo 12

Kuvan aiheen saat näkyville viemällä hiiren osoittimen kuvan päälle. 
Uusi kuva aukeaa omaan selain-ikkunaansa (resoluutio 900x600). 
Laakeripilkki 2013Laakeripilkki 2013Laakeripilkki 2013
Laakeripilkki 2013Laakeripilkki 2013Laakeripilkki 2013
Laakeripilkki 2013Laakeripilkki 2013Laakeripilkki 2013
Laakeripilkki 2013Laakeripilkki 2013Laakeripilkki 2013
Laakeripilkki 2013Laakeripilkki 2013


Takaisin Arkisto -sivulle

www.koporacing.com

© Copyright Köpö Racing Team Ry
Kuvat: Pasi Piesanen