Köpö Racing Team

Köpö Racing TeamKöpö Racing Team


Takaisin Arkisto -sivulle

Laakeripilkki 2008

Kaikkien aikojen kuudes Köpö Racing Teamin järjestämä Laakeripilkki kisailtiin pitkäperjantaina 21.3.2008. Tapahtuman näyttämönä oli ensimmäistä kertaa Mahlunjärvi ja kilpailukeskuksena toimi Pienhiekan mökki. 

Kilpailun päälajina oli joukkuekilpailu, johon osallistuivat alkuperäisten haastejoukkueiden - Köpö Racing Team ja RMS Rally Team - lisäksi yhdeksän muuta "ryhmittymää".  Joukkuekisa suoritettiin neljän hengen joukkueella, joista vähintään yhden oli oltava nainen tai vaihtoehtoisesti nuorten tai lasten sarjan edustaja. Henkilökohtaisessa kilpailussa oli omat sarjat miehille, naisille, nuorille ja lapsille. Lisäksi koko pilkkikilpailun suurimman sekä pienimmän kalan saanut palkittiin ja tuomarineuvoston arviointien perusteella myönnettiin muutamia erikoispalkintoja. Kaikkiaan pilkkikilpailuun osallistui 52 henkilöä, jolle tasolle osallistujamäärä tuntuu muutaman vuoden kokemuksella vakiintuneen.  

Joukkuekisan hallitsevan mestarin Köpö Racing Teamin kokonaissaaliista vähennettiin sääntöjen mukaisesti voittajalle lankeava 1000 gramman menestyspaino, mutta tälläkään kertaa se ei estänyt Köpöjen menestystä. Tuloksena oli ylivoimainen voitto joukkuekisassa yli kolmen kilon saaliilla. Toiseksi sijoittui Uusi Yritys-nimellä kilpaillut ryhmittymä reilun kilon kalamäärällä ja viimeisen palkintopallipaikan otti Vastakierre vajaan kilon saaliilla.

Henkilökohtaisissa sarjoissa kärjessä olivat tutut nimet aiemmilta vuosilta. Miesten sarjassa Mika Vuorenmaa nosti järvestä reilun kahden kilon saaliin vieden voiton ja Sami Tuominen nosti järven antimia vain puolta kiloa vähemmän ottaen selkeän toisen sijan. Kolmanneksi sijoittui Risto Sääksniemi.

Naisten sarjan todella tiukassa kamppailussa Satu Muittari ylsi voittoon, Pirkko Tuominen oli toinen ja Siiri Hellsten sijoittui kolmanneksi. Nuorten ja lasten sarjojen voittajat olivat Joonas Kauppinen ja Aleksi Väisänen. 

Pilkkitoimikunta:
Joni Kauppinen
Minna Kauppinen
Mikko Lehtonen
Suvi Rasinkangas
Esa Ruotsalainen

Tuomarineuvosto:
Joonas Kauppinen
Jorma Kauppinen
Veijo Nisonen
Pasi Piesanen
Pasi Rutanen
Sami Tuominen
Satu Väisänen

Laakeripilkin kutsu ja tarkemmat säännöt (328 kt)

Google Mapsin kartta kilpailupaikasta

TULOKSET:

joukkuekilpailu       yleiskilpailu / miehet g
1 Köpö Racing Team g   1 Mika Vuorenmaa 2240
  Mika Vuorenmaa 2240   2 Sami Tuominen 1738
  Sami Tuominen 1738   3 Risto Sääksniemi 584
  Suvi Rasinkangas 52   4 Juha Muittari 385
  Tuija Hokkanen 20   5 Turkka Nuuhkarinen 371
YHTEENSÄ (-1000g menestyspaino) 3050   6 Jorma Kauppinen 240
2 Uusi viritys g   7 Hannu Korhonen 212
  Risto Sääksniemi 584   8 Teemu Kärkkäinen 196
  Pirkko Tuominen 251   9 Erkki Samanen 170
  Siiri Hellsten 211   10 Paavo Ketola 159
  Eetu Rasinkangas 43   11 Pasi Rutanen 120
YHTEENSÄ 1089   12 Jami Ristiaho 102
3 Vastakierre g   13 Teuvo Sirkkunen 60
  Juha Muittari 385   14 Jarmo Kärkkäinen 31
  Satu Muittari 291   15 Juha Lehtonen 22
  Paavo Ketola 159   16 Harri Nyrönen 9
  Harri Nyrönen 9   17 Erkki Leinonen 0
YHTEENSÄ 844   17 Ari Salokivi 0
4 Team Russland g   17 Ere Kalmari 0
  Jorma Kauppinen 240   17 Jani Vertanen 0
  Hannu Korhonen 212   17 Joni Varvikko 0
  Arja Kauppinen 196   17 Juho Kärkkäinen 0
  Kirsti Korhonen 110   17 Markus Lehtonen 0
YHTEENSÄ 758   17 Matias Kauppinen 0
5 Al Skeida g   17 Mikko Lehtonen 0
  Turkka Nuuhkarinen 371   17 Sauli Tarvainen 0
  Riina Rautiainen 113   17 Veijo Nisonen 0
  Jani Vertanen 0     yleiskilpailu / naiset g
  Juho Kärkkäinen 0   1 Satu Muittari 291
YHTEENSÄ 484   2 Pirkko Tuominen 251
6 Team Beatles g   3 Siiri Hellsten 211
  Satu Väisänen 196   4 Satu Väisänen 196
  Anja Sirkkunen 173     Arja Kauppinen 196
  Teuvo Sirkkunen 60   6 Anja Sirkkunen 173
  Valtteri Väisänen 23   7 Riina Rautiainen 113
YHTEENSÄ 452   8 Kirsti Korhonen 110
7 RMS Rally Team g   9 Suvi Rasinkangas 52
  Erkki Samanen 170   10 Karoliina Kauppinen 33
  Pasi Rutanen 120   11 Jaana Villman 33
  Juha Lehtonen 22   12 Ritva Rautiainen 26
  Merja Samanen 0   13 Minna Kauppinen 25
YHTEENSÄ 312   14 Tuija Hokkanen 20
8 Pimp my pilkki g   15 Irma Makkonen 0
  Teemu Kärkkäinen 196   15 Merja Samanen 0
  Karoliina Kauppinen 33     nuoret (yli 12- ja alle 18 v) g
  Laura Ståhle 0   1 Joonas Kauppinen 89
  Henna Honkonen 0   2 Millla Korhonen 34
YHTEENSÄ 229   3 Himmi Korhonen 10
9 Team Kimpassa pilkkijät g   4 Henna Honkonen 0
  Jami Ristiaho 102   4 Laura Ståhle 0
  Jaana Villman 33     lapset (alle 12 -vuotiaat) g
  Minna Kauppinen 25   1 Aleksi Väisänen 83
  Ere Kalmari 0   2 Eetu Rasinkangas 43
YHTEENSÄ 160   3 Valtteri Väisänen 23
10 Team Iker g   4 Emilia Väisänen 0
  Joonas Kauppinen "Ylermi" 89     suurin kala g
  Millla Korhonen 34   1 Sami Tuominen 169
  Himmi Korhonen 10     pienin kala g
  Ari Salokivi "Uolevi" 0   1 Jarmo Kärkkäinen 3
YHTEENSÄ 133   1 Satu Väisänen 3
11 Black Horse Team g   1 Harri Nyrönen 3
  Jarmo Kärkkäinen 31   Erikoispalkinnot (tuomarineuvoston päätökset)
  Ritva Rautiainen 26   1 Black Horse Team  
  Erkki Leinonen 0   2 Erkki Samanen Näyttävä kisa-asu
  Irma Makkonen 0   3 Himmi Korhonen Näyttävä kisa-asu
YHTEENSÄ 57        

Kuvan aiheen saat näkyville viemällä hiiren osoittimen kuvan päälle. 
Uusi kuva aukeaa omaan selain-ikkunaansa (resoluutio 800x600). 

Mahlunjärvi odotti pilkkijöitä...Laakeripilkki 2008 yläilmoista...Laakeripilkki 2008 yläilmoista...
Odottova tunnelma ennen aloitusta...Odottova tunnelma ennen aloitusta...Odottova tunnelma ennen aloitusta...
Kilpailun virallinen avaus...Startti on tapahtunut...Startti on tapahtunut...
Laakeripilkki 2008Todistettavasti saalista...Todistettavasti saalista...
Tiukkaa keskittymistä suoritukseen...Tiukkaa keskittymistä suoritukseen...Tiukkaa keskittymistä suoritukseen...
Virallinen punnitus...Virallinen punnitus...Virallinen punnitus...
Palkintojenjakoa odotellen...Palkintojenjakoa odotellen...Parhaimmat palkittiin päivän päätteeksi...
Parhaimmat palkittiin päivän päätteeksi...Parhaimmat palkittiin päivän päätteeksi...Parhaimmat palkittiin päivän päätteeksi...
Parhaimmat palkittiin päivän päätteeksi...Parhaimmat palkittiin päivän päätteeksi...Parhaimmat palkittiin päivän päätteeksi...


Takaisin Arkisto -sivulle

www.koporacing.com

© Copyright Köpö Racing Team Ry
kuvat: Pasi Piesanen, Karoliina Kauppinen, Vesa Kärkkäinen