Köpö Racing Team

Köpö Racing TeamKöpö Racing Team


Takaisin Arkisto -sivulle

Laakeripilkki 2004

Kaikkien aikojen kolmas Laakeripilkki kisailtiin pitkäperjantaina 9.4.2004. Tapahtuma järjestettiin nyt uudessa paikassa, Kangasjärvellä Hirvaanmäen kylällä ja kilpailukeskuksena toimi Jokimaan metsästysseuran maja. Kilpailun päälajina oli joukkuekilpailu, johon osallistuivat alkuperäisten haastejoukkueiden - Köpö Racing Team ja RMS Rally Team - lisäksi myös kolme muuta "ryhmittymää". Joukkuekisa suoritettiin neljän hengen joukkueella, jonka jäsenistä vähintään yhden henkilön piti edustaa kauniimpaa sukupuolta. Lisäksi oli omat sarjat miesten, naisten ja lasten henkilökohtaisessa sarjassa ja myös suurimman sekä pienimmän kalan saanut palkittiin.  

Joukkuekisan edellisvuoden voittajan Team Hautran kokonaissaaliista vähennettiin sääntöjen mukaisesti 1000 gramman menestyspaino ja jälleen oli vuoro hallitsevan mestarin väistyä valtaistuimelta. Lohdutukseksi voi sanoa, että ensi vuonna tiimillä ei ole menestyspainoja rasitteena. Team Hautra pystyi kuitenkin välttämään joukkuekisan jumbosijan, sillä edellisvuonna kolmanneksi sijoittunut Team Larppa tipahti tällä kertaa viimeiselle sijalle. RMS Rally Team jatkoi vakuuttavaa palkintopallisarjaa ottaen joukkuekisan kolmospaikan ja kakkoseksi kiilasi nuorista tulevaisuuden toivoista koostuva Team Kätevät, joka ylsi loistavaan suoritukseen heti ensimmäisessä osallistumisessaan. Tiimissä ei ollut naisedustajaa, mutta tuomarineuvoston päätöksellä tämä sallittiin, sillä joukkueessa pilkki kolme vielä nuorten sarjassa kilpailevaa nuorukaista. Köpö Racing Teamilla ei tällä kertaa ollut menestyspainoja rasitteena ja kenellekään ei ollut lienee yllätys, että Köpöt palasivat takaisin korkeimmalle korokkeelle. Viime vuoden viimeisestä sijasta sisuuntuneena tiimi ei jättänyt mitään sijaa jossitteluille, vaan ammattimaisen esityksen jälkeen otti häkellyttävän ylivoimaisen voiton. 

Myös henkilökohtaisessa sarjassa Köpö Racing Teamin miespilkkijät hallitsivat kilpailua täydellisesti vieden kolmoisvoiton. Viime vuonna huilia pitänyt Mika Vuorenmaa palasi suoraan huipulle ottaen järvestä uskomattomalta tuntuvan saaliin. Naisten sarjassa Merja Ilotto-Jynninen ja nuorissa Joonas Kauppinen veivät voitot. Suurimman ja pienimmän kalan kisassa Team Hautran edustajat putsasivat palkintopöydän ja toivat näin ollen hivenen lohtua tiimin lopputulokseen.

TULOKSET:

joukkuekilpailu

yleiskilpailu / miehet

g

1

Köpö Racing Team

g

1

Mika Vuorenmaa

4984

Sami Tuominen

3164

2

Sami Tuominen

3164

Raimo Tuominen

2153

3

Raimo Tuominen

2153

Mika Vuorenmaa

4984

4

Ville Tuominen

2148

Tuija Hokkanen

280

5

Vesa Lupsakko

1914

YHTEENSÄ

10581

6

Pasi Rutanen

1450

2

Team Kätevät

g

7

Teuvo Sirkkunen

1220

Ville Tuominen

2148

8

Petri Paloaho

910

Mikko Lehtonen

761

9

Kalervo Ristiaho

810

Markus Lehtonen

1311

10

Jami Ristiaho

705

Joonas Kauppinen

1565

11

Timo Väisänen

679

YHTEENSÄ

5785

12

Pekka Vidman

563

3

RMS Rally Team

g

13

Hannu Lehtonen

540

Pasi Rutanen

1450

14

Joni Kauppinen

268

Petri Paloaho

910

15

Kari Hautala

219

Kai Samanen

479

16

Erkki Samanen

203

Merja Ilotto-Jynninen

843

17

Harri Nyrönen

72

YHTEENSÄ

3682

18

Vesa Rauhala

20

4

Team Hautra (-1000 g)

g

19

Ere Kalmari

16

Kari Hautala

219

20

Veijo Nisonen

0

Pekka Vidman

563

yleiskilpailu / naiset

g

Vesa Lupsakko

1914

1

Merja Ilotto-Jynninen

843

Kirsi J.

121

2

Suvi Rasinkangas

576

YHTEENSÄ

1817

3

Satu Väisänen

486

5

Larppa Team

g

4

Tuija Hokkanen

280

Jami Ristiaho

705

Minna Kauppinen

280

Kalervo Ristiaho

810

6

Kirsi J.

121

Ere Kalmari

16

7

Hannele Nyrönen

72

Minna Kauppinen

280

8

Anja Sirkkunen

0

YHTEENSÄ

1811

lapset / nuoret

suurin kala

1

Joonas Kauppinen

1565

1

Vesa Lupsakko

165

2

Markus Lehtonen

1311

pienin kala

3

Mikko Lehtonen

761

1

Kari Hautala

8

4

Joona Piesanen

570

5

Kai Samanen

479

6

Juuso Piesanen

402

7

Aleksi Väisänen

113

8

Valtteri Väisänen

108

9

Emilia Väisänen

20

Kuvan aiheen saat näkyville viemällä hiiren osoittimen kuvan päälle. 
Uusi kuva aukeaa omaan selain-ikkunaansa (resoluutio 800x600). 

varusteet kuntoonkeskittyminen on kaiken a ja oodottava tunnelma ennen lähtölaukausta
odottava tunnelma ennen lähtölaukaustalähtö on jo lähellä...tiukkaa keskittymistä...todistettavasti tuli saalista
todistettavasti tuli saalistasaaliin punnitseminenpalkinnot odottavat noutajaansaparhaat palkittiin perinteiseen tapaan

Takaisin Arkisto -sivulle

www.koporacing.com

© Copyright Köpö Racing Team Ry
kuvat: Joonas Kauppinen & Hannu Lehtonen