Köpö Racing Team

Köpö Racing TeamKöpö Racing Team


Takaisin Kuljettajat -sivulle

Matias Kauppinen  ' Kettujeeppi Kauppinen '

Saarijärven UA (Opel Astra F GSi 16V)

Syntymäaika: 19.2.1986
Siviilisääty: naimaton poikamies
Asuinpaikka: Saarijärvi
Harrastukset: kalastus, sulkapallo, jääkiekko ja auton rassaaminen

Ensimmäisen jokkiskisan Matias ajoi 14.6.2003 Karstulassa, josta irtosi uran ensimmäinen voitto. Parin vuoden aikana Saab 96 toi lukuisat pytyt kotiin ja vuonna 2005 ensimmäiset rallikokeilut suoritettiin Toyota Corolla Sprinterillä ja Ford Escort RS 2000:lla. Maaliskuussa 2005 autoksi hankittiin N- ryhmän Opel Astra F GSi 16V ja pääpaino siirtyi rallin puolelle. Kesäkauden alussa ajetusta Hankasalmen Revontulirallista ja vuoden lopulla olleesta Petäjäveden Kyläseppärallista oli tuloksena luokkavoitot. 

Kaudella 2006 ohjelmassa oli kaikki F-Cupin kuusi osakilpailua ja muita yksittäisiä ralleja. F-Cupin ensimmäinen osakilpailu ajettiin helmikuun alussa Savonlinnassa. Matiaksen ralli päättyi ulosajon hidastamana lopullisesti kytkimen rikkoutumiseen. Jämsän kilpailussa Matias avasi pistetilinsä ja tuloksena oli A-junioreiden yleiskilpailun kahdeksas sija ja oman luokan viides tila. Maaliskuun puolessa välin kaasuteltiin F-Cupin kolmas ja talvikauden viimeinen osakilpailu Joensuun ympäristön vauhdikkailla ja paljon korkeuseroja sisältävällä teillä, joilla todelliset ajomiehet erottuivat joukosta. Matias otti A- junioreiden yleiskilpailun palkintopallipaikan sijoittumalla kolmanneksi ja voittamalla kuutiotilavuudeltaan suurempien autojen luokan. F-Cupin kesäkausi alkoi Kankaanpäässä heinäkuun puolessa välin. Matias sijoittui A- junioreissa omassa luokassaan kahdeksannelle sijalle ja seuraavaksi edessä olivat Pohjanmaan lakeudet. Matias sijoittui omassa luokassaan viidenneksi. F-Cupin viimeinen osakilpailu oli ohjelmassa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Turun alueella. Teknisistä ongelmista huolimatta Matias sekä kakkosohjaajana toiminut Juho Kärkkäinen nousivat luokan toiselle sijalle vain 13,6 sekuntia luokan ja samalla myös A- junioreiden yleiskilpailun voittanutta Olli Lavikaista hitaampana. Huomionarvoista on se, että F-Cupin A- junioreiden sarjassa eniten pisteitä kerännyt ja mestaruuden ottanut Kai Kannonlahti joutui taipumaan Matiakselle 1,9 sekuntia. Lopputulos yleiskilpailussa oli neljäs ja F-Cupin sarjasijoitus parani pykälällä lopullisen sijoituksen ollessa seitsemäs. 

Kaudella 2007 Matias luotti edelleen N-ryhmäläiseen Opeliin. Valtion palvelus oli menossa, joten aikaa ja resursseja ei ollut tällä kaudella osallistua mihinkään sarjaan, mutta ajotuntumaa oli tarkoitus pitää yllä yksittäisissä ralleissa. Maaliskuussa oli ohjelmassa Oulun F-Cupin osakilpailu, mutta asetelma on erilainen kuin aikaisemmin. Matias ja kartanlukijana normaalisti toiminut Juho Kärkkäinen vaihtoivat paikkoja ja Juho istui ensimmäistä kertaa kilpailuolosuhteissa Matiaksen Astran ohjauspyörän taakse. Perhosia oli vatsassa ennen kilpailun käynnistymistä molemmilla nuorukaisilla, mutta ralli sujui ensikertalaiselle suorastaan erinomaisesti. Vauhtia oli kohtuullisesti ja reitti selvitettiin lävitse.

Ennen kesäkautta auto muutettiin F-ryhmäläiseksi, mutta valmistuminen kilpailukuntoon otti aikaa ja kesäkauden avaus suoritettiin vasta heinäkuun alussa Saarijärven rallisprintissä. Sielläkään alla ei ollut oma auto, vaan kisaan startattiin Esa Ruotsalaisen Astralla. Vähäisestä ajomäärästä ja vieraasta autosta huolimatta tulos oli erinomainen ja sijoituksena oli oman luokan viidenneksi nopein aika. Heinolan F-Cupin kilpailuun oli ilmoittauduttu, mutta ralli oli pakko jättää väliin, sillä testeissä moottori sai siipeensä.

Loppujen lopuksi F-ryhmän Astralla ei ehditty osallistua yhteenkään kilpailuun, sillä syyskuussa kalusto vaihtui. Autoksi hankittiin Antero Saaren aikaisemmin käskyttämä VW Polo ja ensituntuma uuteen ajopeliin hankittiin Lapuan F-Cupin osakilpailussa. Tuloksena oli Trophy-luokan voitto ja samaan tulokseen yllettiin lokakuun alussa ajetussa Nuorten SM-rallissa Mynämäellä. 

Vuonna 2008 jatkettiin samalla kalustolla ja ohjelmassa oli viidestä osakilpailusta koostuva nuorten SM-sarja. Kaikista talvikauden kolmesta osakilpailusta oli tuloksena luokan toinen sija ja sijoitus SM-sarjassa oli neljäs. Keväällä autoksi vaihtui Veli-Matti Saarelaiselta hankittu F-Cupin voittoauto. Opel Astra oli autona tuttu, mutta nyt oli kyseessä täysiverinen F-ryhmäläinen. Kesän kolme testikilpailua päättyivät keskeytyksiin, mutta syyskuun alussa ajettu nuorten SM-sarjan neljäs osakilpailu Tampereella käynnistyi loistavasti. Matias johti rallia kolmannen erikoiskokeen jälkeen, mutta seuraavalla pätkällä raju volttisarja päätti kilpailun ja tuloksena oli valitettavasti uran ensimmäinen varsinainen kaato. Naantalin kisa toi tulokseksi kuudennen sijan ja lopullinen sarjasijoitus oli seitsemäs.

Kaudelle 2009 Opel Astran tekniikka siirrettiin uuteen koriin ja käytössä oli näin ollen pakasta vedetty versio. Matias oli ilmoittautunut F-Cupiin, mutta loppujen lopuksi mukana oltiin vain kahdessa osakilpailussa. Tulokset olivat sitten sitäkin parempia, sillä maaliskuussa ajetussa Jyväskylän Talvirallissa tuloksena oli F-cupin yleisen luokan viides sija ja suuremmassa luokassa vauhti oli neljänneksi nopeinta. Yleisen luokan viimeisenä kuljettajana ralliin numerolla 85 startannut Matias jätti taakseen todella monta F-cupin tämän ja edelliskausien kärkikuljettajaa. Syyskuussa ohjelmassa oli Heinolan kilpailu ja vauhti riitti yhdeksänneksi ja luokkasijoitus oli kahdeksas. Vain kahdesta osakilpailusta pisteitä keränneen Matias Kauppisen F-Cupin yleisen luokan sarjasijoitus oli 29.

Kaudella 2010 Matias Kauppinen tulee toimimaan kartanlukijana Konneveden Starlet-kuljettaja Kalle Liimataiselle, joka osallistuu F-Cupin B-junioreihin. On myös mahdollista, että Matias osallistuu jo talvikauden aikana joihinkin ralleihin tai rallisprinteihin omalla Astrallaan.

Sijoituksia kausilta 2003 - 2009:

- Vallitien Vauhtiajot, Karstula 14.6.2003, Saab 96, nuorten ja naisten 1.
- Nuorten ja naisten SM-liiga, Saab 96, 30-31.8.2003, 3.
- JM Maarata, Lappajärvi 21.9.2003, Saab 96, nuorten luokan 1. 
- Vallitien Vauhtiajot, Karstula  5.10.2003, Saab 96, aiheeton musta lippu kärkipaikalta
- Asfaltti-JM, Kemora 18.10.2003, finaalin 4.
- Hautra JM, Äänekoski 7.3.2004, Toyota Corolla, kardaaniluokan 8.
- Jäämestaruus-JM, Rantasalmi 29.2.2004, Saab 96, nuorten luokan 3. 
- Ranta-Esso JM, Saarijärvi 13.3.2005, Ford Sierra, etuveto/kardaaniluokan 7.

parhaat rallitulokset:
- Keski-Suomen alueralli, Jyväskylä 5.2. 2005, Ford Escort RS 2000, B- junioreiden 4.
- Suopunkiralli, Rovaniemi 2.4.2005, Opel Astra, B- junioreissa luokan 2.
- Revontuliralli, Hankasalmi 11.6.2005, Opel Astra, B- junioreiden 3. / luokan 1.
- Myllyahon Saha ralli, Alajärvi 20.8.2005, Opel Astra, B- junioreiden 12. / luokan 4.
- Keski-Uusimaa-ralli, Kerava 17.9.2005, Opel Astra, B- junioreiden 7. / luokan 2. 
- Kyläseppä ralli, Petäjävesi 17.12.2005, Opel Astra, B- junioreiden 2. / luokan 1.
- Hotelli Jämsä ralli, Jämsä (F- Cup) 25.2.2006, Opel Astra, A- junioreiden 8. / luokan 5.
- Itäralli, Joensuu (F- Cup) 18.3.2006, Opel Astra, A- junioreiden 3. / luokan 1.
- Uuraisten ralli, 1.7.2006, Opel Astra, A- junioreiden 7. / luokan 1.
- Kankaanpään Seutu-ralli, (F- Cup) 22.7.2006, Opel Astra, A- junioreiden 11. / luokan 8.
- Laihia ralli, (F- Cup) 16.9.2006, Opel Astra, A- junioreiden 9. / luokan 5.
- Länsirannikon ralli, (F- Cup) 7.10.2006, Opel Astra, A- junioreiden 4. / luokan 2. 
F- Cup 2006 A- junioreiden sarjassa sijoitus 7.
- LOP Ralli, Lapua 29.9.2007, VW Polo, Trophy-luokan 1.
- Topfield Rantaralli, Mynämäki 6.10.2007, VW Polo, Trophy-luokan 1.
- Riihimäki Ralli, 5.1.2008, VW Polo, Nuorten SM luokka 4 2.
- Sokos Hotel Kaarle Ralli, Kokkola 2.2.2008, VW Polo, Nuorten SM luokka 4 2.
- Kangasniemi Ralli, 23.2.2008, VW Polo, Nuorten SM luokka 4 2.
- Turku Karting Rantaralli, 27.9.2008, Opel Astra, Nuorten SM yleiskilpailun 6.
Nuorten SM-sarja 2008 lopullinen sarjasijoitus 7.
- Jyväskylän Talviralli, 14.3.2009, Opel Astra, F-Cupin yleisen 5. / luokan 4.
- Spektri rallispecial, Äänekoski 21.3.2009, Opel Astra, yleiskilpailun 9. / luokan 2.
- Neste Jari-Pekka Ralli, Heinola 12.9.2009, Opel Astra, F-Cupin yleisen 9. / luokan 8.
- Salpausselkä-ralli, Lahti 17.10.2009, Opel Astra, yleiskilpailun 10. / luokan 5.

parhaat rallisprint tulokset:
- Hautra Sprint, Äänekoski 15.2.2004, Ford Escort 1300 GT, nuorten luokan 4.
- Kannonkosken rallisprint, 27.2.2005, Ford Escort 1300 GT, luokan 5. / yleiskilpailun 11.
- Ranta-Esso Sprint, Saarijärvi 3.7.2005, Opel Astra, junioreiden 14. / luokan 8.
- Kannonkosken rallisprint 5.3.2006, Opel Astra, junioreiden 1. / luokan 1.
- Juhan Autohuolto Rallisprint, Saarijärvi 1.7.2007, Opel Astra, yleiskilpailun 13. / luokan 5.
- Toivakka rallisprint, 3.2.2008, VW Polo, yleiskilpailu 14. / luokka 2 1.
- Neste Lintulahti rallisprint, Konginkangas 15.2.2009, Opel Astra, junioreiden 5. / luokan 3.

Takaisin Kuljettajat -sivulle

www.koporacing.com

© Copyright Köpö Racing Team Ry